mariasyvala Ubuntu; Olen, koska olemme.

Laura, entinen yhteistyökumppanini

Seurattuani suomalaista lastensuojelua ja siitä uutisoivia tahoja en enää ihmettele, miksi kaikkialle on levinnyt lasten huostaanotoista niin kummallisia tietoja.

 

En tunne Helsingin Sanomien Laura Saarikoskea. En tiedä, tykkääkö hän puh­tau­des­ta ja siis­tey­des­tä, mak­sa­laa­ti­kos­ta ja Fa­ze­rin suk­laas­ta kuten kollegamme Na­dežda Jer­mo­la­je­va, jota Laura kritisoi kolumnissaan Nadja, entinen ystäväni.

 

Nadja on venäläistoimittaja, joka Lauran tuoreen kolumnin mukaan on välittänyt maamme lastensuojelusta yksipuolista tietoa Venäjälle. Lähteenään Nadjalla olivat kuulemma olleet lähinnä nettisivustot, kadut ja Johan Bäckman, jonka propagandalausunnot lastensuojelulaitoksista keskitysleireinä ovat levinneet kaikkialle ilman, että kukaan on saanut miestä kuriin.

 

Myös minun kirjoituksiani on kärjistetty rajan takana. Olen Venäjällä vapaustaistelija, joka on perustanut aktivistiliikkeen Venäjän äitien tukemiseksi, koska lapsemme viruvat tyrmissä. Lisäksi vaadin valtiota perustamaan ”Totuuskomission” tyrannian paljastamiseksi. Näitä uutisia olen oikaissut täällä.

 

Olen Lauran kanssa samaa mieltä: Nadja oli kirjoittanut kohuotsikoita, vaikka olisi toimittajana ollut velvollinen kuu­le­maan eri osa­puo­lia, tar­kis­ta­maan tie­ton­sa monesta läh­tees­tä ja oikaisemaan väärät tiedot. Hän oli kuitenkin ohit­tanut tyy­nes­ti kai­ken, mi­kä ei so­pi­nut hä­nen ta­ri­naan­sa.

 

Mutta entäpä Laura itse, millainen toimittaja hän on?

 

Kirjoitin toukokuussa Helsingin Sanomiin 20-vuotiaan "Siirin" huostaanottotarinan. Olin sopinut haastattelun tilanneen miespuolisen toimittajan kanssa tarkasti, mitä kirjoitus käsittelisi. Välilyönteineen noin 8000 merkkiä sisältävässä artikkelissa tuli olla linkkejä yleiselle tasolle, jotta piirtyisi suurempikin kuva kuin vain yhden ihmisen tarina. Sanoin käyttäväni viranomaislähteenäni sosiaalitoimen ja perhekodin asiakaskirjauksia.


Artikkelissa nuori kertoi sijaishuollon todellisuudesta. Hän koki tulleensa sijoitetuksi perusteilla, joilla kuka tahansa nuori voidaan viedä kotoaan. Siirin vanhemmilla ei ollut ongelmia. Siiri itse oli teininä oireillut psyykkisesti. Ennen kolmen vuoden sijoitusta hänelle tarjottiin kunnollista apua vain kolme viikkoa.

 

Kesäkuussa jutun tilannut toimittaja hyväksyi artikkelin. Työstin vielä juttua annetuin ohjein. Lähetin jutun uudelleen toimitukseen. Elokuussa tuli viesti, jossa toimitus kertoi käsitelleensä jutun. Lyhennetystä artikkelista oli poistettu tarinallisuus ja väitöskirjan tehneen sosiaalityöntekijän haastattelu siitä, miten vaikeaa sijaishuollossa olleiden on puhua muistoistaan.

 

Sosiaalityöntekijä puhui myös vallan epäsuhdasta lastensuojelussa: tulkintavalta on korostetusti virkamiehillä, mikä on eettisesti valtavan iso kysymys. Hän sanoi todellisuuden näyttäytyvän aivan eri valossa lastensuojelun dokumenteissa ja asiakkaan muistelmissa: ”Vastaava sosiaalityöntekijä tapaa sijoitettua lasta korkeintaan kahdesti vuodessa. Meillä ei ole systemaattisesti kerättyä tietoa lasten olosuhteista sijaishuollossa. ”

 

Syyskuussa Siiri käytiin valokuvaamassa lehtitalon toimesta. Juttu oli viittä vaille menossa julkaisuun ennen uutisia Eerika-tytön kuolemasta. Lehtitalo maksoi juttupalkkion, joten tekstin tekijänoikeudet siirtyivät minulta lehtitalolle. Olin suostunut kirjoittamaan sopimuksen vain, jotta saisin Siirin tarinan ihmisten luettavaksi.

 

Kun lokakuussa kyselin jutun perään, toimituksesta vastasi uusi esimies, Laura Saarikoski: ”8-vuotiaan tapetun tytön jälkimainingeissa vaatii jutulta paljon, että väitämme sen kautta huostaanottojen tai sijoittamisten olevan turhia tai yliaktiivisia. 8-vuotiaan tapaus kertoi päinvastaista.”

 

Lauran mukaan lukijalle tuli olo, että tyttö kertoi oman tarinansa: ”Mikäköhän on totuus sosiaaliviranomaisten näkökulmasta?” Jokainen vanhempi haluaa kuulemma lapsen itselleen ja jättää siksi kertomatta asioita, jotka vaikuttavat oikeudessa itseä vastaan.

 

Laura vertasi tilannetta huoltajuuskiistaan: ”On hirveän turhauttavaa, ettei sosiaalitoimi tai muut viranomaiset voi edes nimettömästi kertoa toimittajalle, mitä perusteita huoltajuuden menettämiseen tai vaikka huostaanottoon on. Toimittaja on vain sen tiedon varassa, mitä hän saa perheiltä.”

 

Ymmärsin, ettei Laura tuntenut lainkaan aihetta, josta puhui. Haastateltavan kohdalla mitään oikeuden asiakirjoja ei ollut, sillä lasta ei sijoitettu kotoaan tahdonvastaisesti. Siiri ja hänen vanhempansa suostuivat huostaanottoon, sillä se markkinoitiin tilapäisenä ratkaisuna, avunantona lapsen psyykkisiin ongelmiin.

 

Vastasin Lauralle, etteivät lapsen sijoituksen perustelut jää piiloon hallinto-oikeudelta tai toimittajiltakaan, jos he lukevat huostaanottohakemuksen ja muut asiakirjat. Minä olin lukenut lastensuojelun päätöksen ottaa Siiri huostaan. Päätökseen on kirjattu perustelut.

 

Tätä Laura ei halunnut uskoa. Hän ei antanut päälehtemme kertoa, että huostaanottoja tehdään paitsi aivan aiheellisesti, myös löyhin perustein ja lakeja rikkoen, jolloin syyttömät joutuvat järjestelmän uhreiksi.

 

Hän ei halunnut välittää lukijoille tietoa siitä, että monet tutkijat ja lastensuojelutyön asiantuntijat ovat huolissaan nuorten huostaanottojen rajusta kasvusta, eivätkä nuoret aina saa tarvitsemaansa apua sijaishuollossa.

 

Ei hän myöskään uskonut, että Suomessa elää ihmisiä, jotka lastensuojelun kanssa asioidessaan joutuvat vakavien oikeusturvaongelmien eteen. Ei uskonut, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia tuomioita lasten huostaanotoista.

 

Juuri näistä syistä johtuen Suomessa ei ole ”yli kymmentä toisinajattelijaa”, kuten Nadja hupaisan virheellisesti väittää. Suomessa näyttäisi olevan valtavasti kansalaisia, jotka kyseenalaistavat lastensuojelun kohtuutonta vallankäyttöä. Vakavat oikeusturvaongelmat tiedostettiin myös uuden lastensuojelulain valmistelun yhteydessä.

 

Mutta Eerikan kuoleman takia ei sovi väittää joidenkin sijoitusten olevan turhia.

 

Aivan kuten Nadja, myös Laura ohitti tyy­nes­ti kai­ken, mi­kä ei so­pi­nut hä­nen ta­ri­naan­sa.

 

Siinä missä nadjat levittelevät Venäjällä valheita, laurat Suomessa jättävät kertomatta tosiasiat. Jos Venäjän toi­mit­ta­jat ovat mieluummin vas­tuus­sa vallan­pi­tä­jil­le kuin lu­ki­joil­le, miten on meillä Suomessa? Kuinka paljon lastensuojelujärjestöjen näkemykset vaikuttavat toimitusten aiheidenvalintaan, siihen, mistä sopii puhua?

 

Lauran kollega samassa lehtitalossa oli lokakuun alkupuolella tutkinut Bäckmanin listaa venäläisperheistä, joilta oli lapsi otettu huostaan. Listalle oli merkitty 35 perhettä ja 49 lasta. Toimittaja oli soittanut kolmelle listalla olevalle naiselle. He olivat kertoneet, ettei heidän lapsiaan ollut otettu huostaan.

 

Mutta entä ne loput 32 listalla ollutta perhettä? Soittiko toimitus heille? Olivatko he todellisia tapauksia? Entä muut venäläisäidit, joista Nadja puhuu ja joita on muutama minunkin tiedossani, siis he, jotka eivät ole ottaneet yhteyttä Bäckmaniin? Ei toimittaja heille soittanut.

 

Muutama viikko sitten Helsingin Sanomat julkaisi Nadjan haastattelun. Nadja kehui Suomen poliisia mutta kritisoi lastensuojelua, koska sosiaalityöntekijöitä ei valvota. Hän kertoi haastatelleensa maamme viranomaisia ja useita venäläisperheitä. Hänelle oli jäänyt epäselväksi, paljonko huostaan otettuja venäläislapsia on: ”Kuulin, että suomalaistoimittajan selvityksen mukaan kaikki nimet listalla eivät pidä paikkaansa.”

 

Tätä Nadja ei uutisoinut Venäjällä. Vastaavasti Laura jätti kertomatta suomalaisille lukijoille, etteivät luvut 49 tai 32 kerro mitään. Ne eivät kerro, kuinka monta venäläisasiakasta lastensuojelun piirissä kaikkiaan on. Tilastoinnin puutteen takia kukaan ei tiedä, mitkä ovat ylipäänsä huostaanottojen syyt, ja mikä on lasten etninen tausta. Meillä ei ole kattavaa tietoa maahanmuuttajien tai Suomessa asuvien kokemuksista lastensuojelun asiakkaina.

 

Monet asiantuntijamme ovat olleet huolissaan siitä, ettei kukaan tiedä, mitä sijaishuollossa tapahtuu lapsillemme. Siiri olisi voinut siitä kertoa. Miksi Laura ei halunnut kuunnella häntä?

 

Siksi, että ilmeisesti maamme sosiaalityöntekijöiden, jotka ovat vuosia sitten kiireessä tehneet sijoituspäätöksiä, oletetaan osaavan jälkikäteen kommentoida sijoittamiensa lasten elämäntarinaa paremmin kuin nämä itse. Ehkä myös ne lääkärit, jotka joskus puolsivat sijoituksia edes näkemättä sijoittamiaan lapsia, voisivat asiantuntijoina antaa lausunnon, mitä ventovieraalle asiakkaalle oikein tapahtui, mitä hänelle kuuluu nyt, ja mikä on totta.

 

Näyttää siltä, että lastensuojelussa ja lehtien toimituksissa luotetaan enemmän virkamiehiin kuin kansalaiskokemukseen. Se kertoo lastensuojelumme henkisestä tilasta ja valaisee taustoja siitä kriisistä, johon lastensuojelu on itse itsensä ajanut.

 

Mutta palataan vielä Lauran perusteluihin hyllyttää Siirin tarina. Huhtikuussa Helsingin Sanomat uutisoi sijaisisästä, joka tuomittiin vankilaan kasvattityttären hyväksikäytöstä. Eilen sama lehti julkaisi koko sivun jutun ”Olipa kerran onnellinen sijaisperhe.”

 

Lauran logiikalla tällaisen jutun julkaiseminen olisi estetty: ”Hyväksikäytetyn sijaislapsen jälkimainingeissa vaatii jutulta paljon, että väitämme sen kautta huostaanottojen olevan onnellisia.”

 

Olisin toivonut, että Laura olisi ehdottanut soittavansa Siirille ja pahoitellut jutun hyllyttämistä. Sen sijaan hän pani minut kertomaan Siirille, ettei tämä kelvannutkaan.

 

Entä miten Siiri ja muut lastensuojelun kanssa asioineet voivat kertoa elämäntarinaansa, jos heitä ei lähtökohtaisesti pidetä uskottavina kertojina?

Miten käy, kun heitä ei uskota?

 

JK: Teimme Siirin hyllytetystä tarinasta videon. Se on katseltavissa täältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Totta kai virkamiesvetoinen lastensuojelu tekee virheitä ja vääriä huostaanottopäätöksiä tehdään runsaasti, kuten myös sosiaaliviranomaisten puolueellisten olosuhdeselvitysten perusteella oikeudet määräävät lapsia sen epäkelvomman vanhemman yksinhuoltajuuteen jne. jne.

Kaikesta pitää voida puhua ja myös lastensuojeluviranomaiset ja koko sosiaalitoimen päätöksentekomekanismi on kyettävä avaamaan jos on perusteltu syy epäillä virkamiehen integriteetin kärsineen. Myös tuomarikunnassa paljon väkeä, joille objektiivinen oikeudenkäyttö on vieras - kaikki alistetaan omalle ideologialle.

Heli Hämäläinen

Olen käynnistämässä Perussuomalaisissa ihmisoikeuspoliittista ohjelmaa. Siinä on tarkoitus käydä läpi koko perusoikeuksien kenttä ja huostaanotot ovat yksi tärkeä kysymys siinä käsiteltäväksi.

Katson, että kunnallisvaalitulokseni paitsi oikeuttaa, myös velvoittaa siihen. Muistakaa, että ette ole yksin.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Toivon teitä puuttuvan myös siihen, miksi vanhempien mielenterveysongelmia tai muita sairauksia käytetään huostaanoton verukkeena. http://www.mtkl.fi/?x752385=1302052

Pelastakaa Lapset ry:n julisteessa lukee YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen hengessä: ”Jokaisella lapsella on oikeus suojeluun.”

Kyllä, juuri näin!

Mutta ei ylisuojeluun.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Hienoa, että avasit paljon kertovan tapahtumaketjun, joka kuvaa sitä rappiotilaa johon media on vajonnut (virka)vallan sylikoirana.

Valtava kiitos, että saitte Siirin kanssa hänen tarinansa kuuluviin, toivottavasti lähetätte videon oman julkaisutarinasi kera (ellette ole jo niin tehneet) vaikkapa joululahjaksi lasten huostaanotoista päättäville viranomaisille ja politiikoille ja ehdottomasti tasavallan presidenttiparille.

"...Se kertoo lastensuojelumme henkisestä tilasta ja valaisee taustoja siitä kriisistä, johon lastensuojelu on itse itsensä ajanut."

Se lastensuojelupolitiikka, joka on ajautunut kriisiin, näyttää kovin samanlaiselta kuin Ruotsissa jo kolme-neljäkymmentä vuotta sitten oli.

Ohessa suomalaisen Eva Aminoffin tarina Ruotsista, ehkei ihan vertailukelpoinen sellaisenaan, koska Evan tarinassa on vahvasti ruotsalainen rotuoppiaspekti mukana, mutta viranomaisten toiminnan osalta lähes identtinen Suomen kanssa.

Voisi luulla, että "huostaanottobisnes" on suoraan Ruotsista kopioitu Suomeen:
http://www.nkmr.org/lasten_kaappaus_on_raaka_bisne...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jippii! Kolme lasta, joista nuorinkin jo täysi-ikäinen! Eikä kukaan tai mikään missään vaiheessa tullut millään perusteella ottamaan heitä "huostaan". Isänä tunnen takautuvaa, henkilökohtaista helpotusta.

Käyttäjän 111111111 kuva
111111111

Omana kokemuksenani vuodesta 2009 todettakoot, ettei suomalainen media ole kiinnostunut kertomaan perheiden näkemyksiä ja kokemuksia kuin pintapuolisesti. Vaikka heille tarjoaisi nähtäväksi asiakirjoja. Mediaväki tuntuu kiihkeästi uskovan vain siihen, että viranomaiset toimivat vain lapsen parhaaksi. Asiakirjoista paljastuisi aivan muuta mutta niitä he eivät ole edes kiinnostuneet läpikäymään. Viranomaisilla näyttää olevan valtaisa valta ja suojelus.

Itse olen koettanut saada median, myös siis Helsingin Sanomien, kirjoittamaan mielipiteistäni, joiden mukaan Suomessa toimii lastensuojeluviranomaisia, jotka eivät noudata Suomen lakeja. Omalla kohdallani sekä satojen perheiden kohdalla on tai on ollut sama tilanne: viranomaiset rikkovat mm lastensuojelulain menettelysäädöksiä. Tämä johtaa virheellisesti tehtyihin asiakirjoihin ja se taasen johtaa siihen, että hallinto-oikeudet luottavat näihin virheellisesti laadittuihin asiakijoihin. Liian monista perheistä tulee ns. paperiperheitä. Päätöksiä tekevät lastensuojeluviranomaiset eivät todellkaan edes tapaa perheitä eikä näin ollen myöskään lasta/nuorta, joista he tekevät sijoituspäätöksen. Asiakirjoissa saattaa hyvinkin pyöriä vuosia vanhoja oletuksia, jotka hallinto-oikeus pitää täysinä tosina. Nämä edellä mainitsemani asiat ovat lainvastaisia.

Tämäkö on lapsen etu, josta nyt niin kovasti puhutaan? Tämäkö on lapsen etu vuonna 2012?

Miksi ei todellakaan oteta tarkastuksen alle sitä, että pätemättömien viranomaisten päätöksillä lapsia/nuoria sijoitetaan? Onko yhdenkään perheen etu se, että media eikä päättävä taho uskalla/halua/kykene tuoda esille sitä tosiasiaa, että meiltä Suomesta puuttuu täysin valvonta, jolla tutkittaisiin viranomaisten lain noudattamista? Onko yhdenkään lapsen/nuoren, perheen tai yhteiskunnan etu se, ettei koko asiasta edes keskustella?

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä miltä tuntuu joutua tilanteeseen, jossa viranomainen selkeästi rikkoo lakia eikä mikään taho sitä usko. Se on karmaisevaa. On turha vedota siihen, että Avi tai Valvira on velvoitettu tutkimaan viranomaistoimia. Hallintokantelut ovat yhtä tyhjän kanssa. Tämä ei käytännössä toimi, se on vain teoriaa. / Ani Leikonniemi

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Se on sellainen juttu että yksilötasolla et edes pysty/voi hakea oikeutta jos olet joutunut järjestelmän uhriksi. Se on jo lakiin kirjattu,ikävä kyllä. Eli on aivan sama mihin suomen instansseihin valitat jne. Lähtökohtana on jo se että asiaasi ei edes huomioida. Ehkäpä jonkinlainen ryhmäkanne menisi läpi..Ja on aivan turhaa haaskata vähiä rahojaan asianajajien /lakimiesten palkkioihin(360 h ), koska siitä ei ole kenellekkään mitään hyötyä,paitsi kyseisille toimijoille. Kannattaa ottaa itseä niskasta kiinni ja lakata pelossa eläminen,vaikkakin se on vaikeata. Mutta eihän kukaan viranomainen voi pitää henkisessä vankilassa ja pakkopaidassa ,satoja aikuisia ihmisiä,veronmaksajia.Eihän pakkovaltaa ole meidän vapaassa maassamme,eihän?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Sosiaalitoimen ongelmana saattaa olla myös se, että siellä on kustannustehokkuussyistä lakkautettu vakinaistamiset, ja moni tekee pätkätöitä. Pätkätyöläisiä taas siirretään osastolta toiselle, ettei heitä jouduttaisi vakinaistamaan - kuten laki vaatii - siinä vaiheessa kun on useampi määräaikainen työpätkä samaa vakanssia takana.
Eli yhden perheen asiaa saattaa käsitellä useampikin 3-4 kk:n pätkävirkailija.

Muutoin olen blogistin kanssa samaa mieltä siinä, että henk.koht. kokemuksille ei anneta mediassa tilaa - ellei siitä voi repiä sensaatiota.

Ja kuitenkaan ei asioita voi hoitaa sivuuttamalla yksilön henkilökohtainen kokemus. Ei ole musta-valkoista: harmaan sävyjä on paljon.

Olen lopettanut lehtien tilaamisen. Meillä ei ole tv:ta.
Väsyin lehtien näköalattomuuteen, näkökulmien, analyysien ja taustatietojen puuttumiseen sekä Päivän Pelko-uutisointiin. Jos ei muuta keksitä niin punkit ja tappajahyttyset uhkaavat.

Käyttäjän reijoruotsalainen kuva
Reijo Ruotsalainen

Ilmeisesti sosiaali ja terveysalalla on tapana toimia kokonaan ilman valvontaa ja/tai laatutoimintaa. Periaatteita ja tavoitteita on poliittisena ohjauksena annettu, mutta toteutumisen valvontaa ei ole lainkaan suunniteltu. Vaikka valvontaa tai laatumittausta ei ole, eikä edes suunniteltu, on tarkoitus yksityistää palvelut ja ulkoistaa palvelujen käyttäjät.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Lastensuojelu koskettaa jo yhdessä vuodessa satoja tuhansia: suoraan noin 100 000 lasta/nuorta (sijoitetut+avohuollossa olevat) sekä näiden lasten vanhempia, sukua, ystäviä, sijaisperheitä, lasun työntekijöitä...

Eli jos lastensuojelu ei ihan heti itseä kosketa, niin ehkäpä ensi vuonna.

Nuoria on ennätysmäärä sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kiireelliset sijoitukset ovat yli kolminkertaistuneet tällä vuosituhannella.

On sanottava, että lukuisten haastattelujeni perusteella monet ihmiset, nuoret ja aikuiset, kokevat ammatilliset perhekodit, laitokset ja vastaanottokeskukset yms vankilamaisina paikkoina: huostaanotto, jonka pitäisi olla tilapäinen (lain tavoite perheen jälleenyhdistämisessä), onkin käytännössä pahimmillaan elinkautinen, enemmänkin.

Hallinto-oikeudet nimittäin uskovat sostoimen huostaanottohakemuksiin lähes poikkeuksetta vain sillä perusteella, että sosiaalityöntekijä on ne allekirjoittanut.

Korostan vielä, että valtaosa päätöksistä tehdään aivan oikein: on viisaita ja oikea-aikaisia päätöksiä sekä sossuja, jotka todella tekevät hyvää työtä. On heitäkin, jotka kokevat opettajien ja lääkärien painostavan heitä lapsen sijoitukseen ongelmien ratkaisemiseksi. Ja sitten on heitä, jotka eivät tunne lakia ja tekevät päätöksiä heppoisin perustein.

Mielestäni väärät huostaanotot eivät todellakaan johdu rahapulasta ja resurssipulasta. Resursseja on aivan tarpeeksi: nyt vain on niin, että lastensuojelu kohdentaa ne väärin, umpimähkäisesti.

Lastensuojelun asiakkaina on nimittäin aivan liikaa "vääriä" ihmisiä, heitä, jotka tarvitsisivat tukea ja apua muualta. He eivät siis tarvitsisi sosiaalityöntekijöitä vaan esimerkiksi kodinhoitajia.

Asiakkaina on myös ihmisiä, jotka eivät tarvitse mitään apua: heistä vaan on herännyt jokin ihmeellinen huoli jollekin, joka on sitten tehnyt lastensuojeluhuoli-ilmoituksen, ja asiakkuus on alkanut.

Tiedossa on esim. kouluja, joissa rehtorit ovat tosissaan kunnostautuneet ilmoitustehtailuun. Tai lääkäreitä, joilla on dekkarimainen kyky seuloa asiakkaistaan ihmisiä, joita lastensuojelu voisi "auttaa".

Ja sitten alkaa viranomaisten yhteistyössä moniammatillinen huolipyöritys asiakkaan selän takana, tätä kunnolla kuulematta. Huoli paisuu kuin pullataikina.

Ei ihme, kun samaan aikaan jotku katuvat syvästi, että hakivat apua sossusta.

Eli siis: aivan perusteettomasti monet ihmiset ovat lastensuojelun asiakkaina. Siirin kaltaiset nuoret, joilla on paha olla mutta ei mitään vaaraa kotioloissa, tarvisevat kunnon tukea avohuollossa: oppilashuoltoa, terapiaa, ehkä pidemmän sairaalajakson, tukihenkilön jne.

On kohta määriteltävä valtakunnalliset kriteerit sanalle "huoli": mikä on huoli? Objektiivinen fakta se ei ole, vaikka niinkin väitetään.

Lokakuun Liike, jonka perustin sosiaaliohjaaja Ani Leikonniemen kanssa, haluaisi kieltää varhaisen puuttumisen politiikkaan kytketyn huolimallin käytön ja huolen hämärät vyöhykkeistöt kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä.

Huostaanottoon käytetään monia erilaisia syitä. Mutta mitä on "kyvytön vanhemmuus"? Mitä on "riittämätön vanhemmuus"? Mitä on "vanhemmuus hukassa"? Entä "äidin jaksamattomuus"?

Tästä keskustelin erään kriittisen lastensuojelutyötä tekevän sosionomin kanssa. Sain luvan siteerata häntä:

”Nykyään otetaan lapsia huostaan turhaan. Vertaan omaan nuoruuteeni; me kaikki olisimme nykypäivänä huostassa... Surkein selitys yhden perheen lasten huostaanotolle oli se, että vanhemmilla oli ’vanhemmuus hukassa’ – mitähän helvettiä se tarkoittaa? Vanhemmat olivat minun mielestäni mitä normaaleimpia, jalat maassa olevia, herttaisia, joskin ehkä ’vähemmän älykkäitä’ ihmisiä. Lapset sijoitettiin perhekotiin, jossa heitä ikävä kyllä käytettiin hyväksi, ja taas piti etsiä uusi paikka...”

Siis: millä näitä vanhemmuus- ja voimavaramääritteitä "mitataan", kuka tulkitsee ja millä vallalla? Ja ennen kaikkea: huostallako näitä ongelmia hoidetaan?

Entä mitä tarkoittaa "avohuollon tuki riittämätöntä", jos siis tarjottu avohuollon ns. tuki alunperinkin oli riittämätöntä?

Joskus virallisissa asiakirjoissa ihmetellään sitä, kun huostan kokeneet suhtautuvat negatiivisesti tahoon, joka huostan masinoi. Sitä käytettiin yhtenä sijoituksen perusteena. Usein sanotaan myös, että "negatiivinen suhtautumisesi sijoitukseen ei ole lapsesi etu".

Vähemmästäkin sanojen pyörittelystä on asiakkaalla pää pyörällä. Lapsen edun nimissä voi nykyään tehdä mitä säikähtäneimpiä siirtoja - vain sanomalla sanaparin "lapsen etu".

Nämä edellä mainitut sanat (riittämätön vanhemmuus, kyvytön vanhemmuus...) ovat poimintoja huostaanottohakemuksista ja huostan perusteluista. Kyllä on varmasti kyvyttömyyttä ja jaksamattomuutta vanhemmuudessa MUTTA silloin tarvitaan kotiin tukea.

Jos esimerkiksi yh-äiti on sairastunut, tulee halvemmaksi palkata kotiin jokapäiväinen apu kuin viedä lapsi yli 100 000 euroa vuodessa maksavaan laitokseen. Mieluummin siten, että äiti saisi palveluseteleitä ja voisi itse määritellä, kenen apua ja mitä tarvitsemaansa apua niillä ostaa. Hän tietää sen, ei virkamies.

Tai järjestää perheelle tuettu perheasunto - eikö sellaisia voida rakentaa? Paikkoja, joissa kriisin tullen autetaan perheitä; siellä voisi olla vanhemmuusohjausta, arjen apua, mutta ei ainuttakaan psyko-oletuksiaan ylöskirjaavaa perhetyöntekijää.

Eikä tässä ole kysymys edes siitä, mikä maksaa enemmän. Kyse on siitä, että on tehtävä KAIKKI mahdollinen, jotta perheet pysyvät kasassa.

Käyttäjän TaruJousia1 kuva
Taru Jousia

Maria Syvälä, oletko sinä törmännyt lastensuojeluasioihin perehtyneenä sellaisen termin käyttöön kuin sosiaalinen negatiivinen perimä? Dosentti Bäckman puhuu, että sosiaaliviranomaiset käyttäisivät tällaista termiä?

Mielellään kuulisin sinun näkemyksesi myös tähän
http://tarujousia1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121189...

Maallikkona, joka ei ole itse ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä tulee varsin hämmentynyt olo Suomen nykypäivän lastensuojelun tilasta.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Taru moi, nyt lyö tyhjää tuon termin yhteydessä. Haluaisin ehtiä lukemaan linkkisi, mutten ehdi. Lähden nyt matkalle ja joudun lopettamaan kommentoinnin näiltä osin. Ehkä tulevista jutuistani saa jotain irti siitä, mitä ajan takaa, siis miksi aihetta tutkin: Suomen Kuvalehti julkaisee neliosaisen nettisarjan, alkoi tänään, päättyy lauantaina "Lastensuojelun 8 myyttiä". http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lastensuoj...

Seppo Hildén

"Laura, entinen yhteistyökumppanini"

Maria, otsikkosi oli virheellinen, sillä siinä olisi pitänyt lukea
"Helsingin Sanomat, entinen yhteistyökumppanini"

Jos sinä saat palkkion tekemästäsi jutusta ja tulet sen jälkeen itkemään julkisesti, miksei juttuasi kuitenkaan julkaistu ja esität syitä julkaisemattomuudelle, on mielestäni toimittajakoulutuksesi mennyt täysin hukkaan. Tampereellako tuollaisia toimittajia koulutetaan?

Minusta Erika-tytön tapaus on lehdeltä täysin asiallinen syy siirtää juttusi julkaisua. Tällaisessa tapauksessa se on jopa suotavaa.
Sinä olet ammattitaidoton toimittaja kun et näe asioiden yhteyttä.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Minä puhun Siirin tarinasta. Minä puhun ihmisistä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Palkkio on sivuseikka. Kyllä minun juttujani on aikaisemmin editoitu ja käsitelty, on pantu kirjoittamaan joskus ihan uusiksikin. Se on eri juttu, se on toimitustyön arkea - en minä niistä tule itkeskelemään minnekään.

Käyttäjän SiniKarjalainen kuva
Sini Karjalainen

Ihmettelen Lauran logiikkaa jutun hylkäämiseksi. Koska Eerika kuoli lastensuojelun väärinkäytösten vuoksi, niistä ei pidä puhua....??? Eerikan tapaus pääsi tapahtumaan aivan samasta syystä kuin muitakin lapsia ja perheitä kohdellaan lastensuojelun taholta. Olellista ei ole lapsen ja perheen hyvinvointi ja suojeleminen, vaan sossutädin rajaton mielivalta ja oikeassa oleminen.

Tapio Neva

Minusta kannattaisi ensiksi katsoa asiaa sen perusteista lähtien: miten aikana, jolloin toimittajia irtisanotaan, voi luoda uran Yleisradio-suku Saarikosken maineen avulla.

http://stipendiblogi.fi/nai-oikein.html

On tietenkin selvää, että jos haluaa jatkossa haastatteluja sosiaalijohtajilta, ministeriltä sosiaali- ja terveysministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriltä, ei tule asettaa järjestelmää kyseenalaiseksi kuin Johan Bäckman, koska tuolla menetelmällä ei tapaamisia eikä haastatteluja irtoa ja kustannusliiketoimintaan liittyvä sisältötuotanto jää tekemättä.

Kun järjestelmää ei saa kyseenalaistaa, ei joukkotiedonvälityksestä ole mitään rakennemuutoksen kannalta saatavaa hyötyä, vaan se on juttutason kohuilua.

Lapsia käyttävät hyväkseen niin zapadnikit Suomessa kuin panslavistit Venäjällä. Se, mikä tässä norsujen taistossa varisee, on näennäiskriittisen naistoimittjaan ura.

Joukkotiedonvälityksessä ajoittain esitellään se, mite kyseenalaisin keinoin luodaan poliittista uraa tai poliittista virkauraa.

Joukkotiedonvälityksessä kukaan ei pohdi sitä, miten kyseenalaisin perhesuhtein, parisuhtein, poliittisin suhteiden ja vilpillisyydellä luodaan uraa toimittajasta toimituspäälliköksi ja päätoimittajaksi.

Tavallaan ihmisille muodostuu viestinnällisestä syystä liian hyveellinen kuva armeijasta, kirkosta, pankkilaitoksesta ja joukkotiedotuksesta, jotka ovat pahimmillaan yhtä huonoja kuin muukin inhimillinen toiminta.

Minusta etanolihakuisen Pentti Saarikosken muiston kulttuuripääomalla ja Repo-radion aikaisilla poliittisilla osingoilla ratsastaminen saisi vähentyä.

T. O. N.

Käyttäjän LauraSaarikoski kuva
Laura Saarikoski

Hei, meille tarjotaan hyvin paljon juttuja, joista vain pieni osa voidaan julkaista. Mielestäni juttu ei vastannut niihin kysymyksiin, joita se herätti: miksi Siiri oli otettu perheestään? Miksi häntä ei palautettu sinne? Onneksi Suomi on täynnä lehtiä, joista jokin ehkä julkaisee Syvälän jutun. Näin lukijat voivat itse arvioida asian.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Ymmärsinkö oikein, että tekijänoikeudet ovat HS:lla?

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Kyllä. Juttu oli siis tilattu, editoitu HS:ssa, kohde kuvattu ja juttupalkkio maksettu = tekijänoikeudet Sanomille. Jutusta tehty video on linkitetty kolumnin loppuun.

Tapio Neva

Suomi on "täynnä lehtiä". No niin on. Niitä on jo nurmikoillakin lumen seassa kellastuneina.

Kuitenkin 1.1.2013 Suomessa alkaa pakko-Yleisradio. Toisin sanoen pääasiassa kalliista televisiolähetyksistä joutuu maksamaan - tahtoi tai ei - vanhoillislestadiolainen ja Jehovan todistajakin - vaikka televisiohan on juuri se peto, jonka kuva puhuu.

Ehdottaisinkin, että koko huoltasuusasia, jossa Suomi on jäänyt alakynteen 2-4, otettaisiin Yleisradio Oyj Abp:n käsiteltäväksi valtion virastoissa noudatettavana aikana objektiivisesti, jotta tämä valtiolliseksi käynyt asia ei olisi vain satunnaisten markkinavoimien, Alma Median, Sanoman, Suomen Allersin ja Yhtyneiden Kuvalehtien varassa.

Minusta tämä huoltajuusasia pitäisi mediakäräjätuomioiden jälkeen luovuttaa mediahovioikeuteen valtion virallisen elimen, Yleisradion, käsiteltäväksi.

Esimerkiksi Sanoman välimiesoikeus ontuu. Arja Paananen yrittää esittää, että Venäjän tiedotusvälineet ovat "hylänneet" Jouni Bäckmanin virheellisten tietojen vuoksi ja samaa mieltä ollaan Aleksanteri -instituutissakin.

Miten tämä on mahdollista? Sanoma on aikaisemmin väittänyt, että Venäjällä ei ole vapaata tiedotusta ja että Venäjän federaation presidentti komentaa venäläisiä toimittajia hieman kuin Turun Sanomien päätoimittaja yritti komentaa TS -yhtymän muiden lehtien päätoimittajia ja käyttää direktio-oikeutta heihin.

Jos Venäjällä ei ole vapaata tiedotusta ja jos Venäjän federaation presidentti on median ylipäällikkö niin miten on mahdollista, että suomalaisen tiedotuksen vaikutuksesta venäläiset toimittajat olisivat voinee hylätä Johan Bäckmanin ja hänen sanomansa?

Suomalaiselta toimitustyöltä Venäjän osalta puuttuu johdonmukaisuus.

Mitä tulee toimittaja Na­dežda Jer­mo­la­je­vaan niin hänelläkin on ura ilmeisesti nousussa: http://www.rg.ru/author-Nadezhda-Ermolaeva/

Venäjän federaation virallisessa lehdessä, Rossijskaja gazetassa,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rossijskaja_gazeta

Aikaisemmin Suomi-kriittisiä kirjoitteli Na­dežda Sorokina kiinnittäen huomionsa lähinnä Suomen ulkoaisiainministeriöön ja Metsäteollisuus ry:hun Pro Karealian alueiden takaisinvaatimishankkeiden myötä.

Nyt Na­dežda Sorokina kirjoittelee maailmanpolitiikasta
http://www.rg.ru/author-Nadezhda-Sorokina/index.html

ja nämä Suomi-asiat kuuluvat Na­dežda Jer­mo­la­je­valle.

Suomessa on jotenkin taas ymmärrys loppunut. Ei Johan Bäckman niinkään vastusta Suomea yleensä kuin entistä ulkoasiainministeriä, nykyistä ulkomaankauppaministeriä, Alexander Stubbia, siksi, että tämä ei rohkaissut lehdistöhiljaisuuteen, kun Anton Salonen oli onnistuneesti kaapattu Suomeen Venäjän federaation avustuksella ja suostumuksella, vaan siitä, että asiasta tehtiin Suomen Allersin ja Alma Median sekä Sanoman, Iltalehden ja Ilta-Sanomien, avulla jonkinlainen karhunkaato- ja sankaritarina talvisodan torjuntavoiton hengessä.

Anton Salosesta on tullut Suomen linja symboli, josta ovat kiitollisia molemmat osapuolet. Niin Brysselin selkänojaan talvellakin nojailevien eurosuomalaisten kuin myös perinnesuomalaisten ja feminististä menoa epäilevien chauvinistien asia.

Anton Salonen on kuin sidostesukka, jota kumpikin terrieri repivät mielellään julkisuudessa osoittaakseen joko EU:n tai Venäjän liiallisen hegemonian Suomessa.

Kyseessä on balttilaistumiskehitys, joka alkoi silloin, kun suomalaisten sivistykseksi ja valistukseksi maahan tuotiin The Soviet Story. Pro Karelia ja Suomen antifasistinen komitea yhdessä aikaansaivat Suomen balttilaistumisen ilmapiiriltään, joka jatkuu useissa muodoissa.

Alma Media ja Sanoma eivät ole oikeataan tehneet muuta kuin kehittäneet omistaja-arvoaan asian tiimoilta. Suomen etu ei ole enää kustannusliiketoiminnan eikä Euroopan unionin sisämarkkinatalouden etu.

Naistoimittajat luovat samalla tavalla uraa niin Sanomassa kuin Rossijskaja gazetassa.

Suomessa ei pitäisi juuttua Na­dežda Jer­mo­la­je­vaan, vaan katsoa, että kun hän on kannuksensa ansainnut ja ryhtynyt kirjoittelemaan Suomea suuremmista asioista, kuten Na­dežda Sorokina ennen, kuka Rossijskaja gazetassa on Na­dežda Jer­mo­la­je­van seuraaja.

Edelleenkään Suomessa ei panosteta edes 500 000 000 euron Yleisradion budjetista riittävästi venäjänkieliseen uutisointiin. Jos vaikka http://www.fontanka.ru :lle annettaisiin muutaman sadantuhannen toiminta-avustus niin median tila olisi parempi.

Olisi parempi, jos venäläisillä lehdillä olisi suomenkielisiä Suomi-toimittajia kuin se, että Suomi pyrkii selviämään venäjänkielisillä, mutta uransa vuoksi Euroopan unionin kovaan ytimeen sitoutuneiden venäjäntoimittajien avulla.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja oikeusministeriö ovat oppineet tiedottamaan myös vierailla kielillä. Tähän kansainvälistymiseen on rohkaissut varmaan se, johon ei ole soveliasta liiaksi viitata.

Kaikki suomalaiset eivät ole ammattikuntansa kärkeä eivätkä kaikki venäläiset, toimittajatkaan, ole ammatissaan kelvottomia.

T. O. N.

Käyttäjän NadezhdaYermolaeva kuva
Nadezhda Yermolaeva

Jukka, olen samaa mielta kanssasi. HS julkaisee vain se, mita heille sopii. Kirjoitin Lauralle vastauksen: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=5494
Nadja

Seppo Hildén

Ja tässä toinen "ammattitaitoinen" toimittaja. Lainaus hänen linkkivastauksestaan:

"Bäckmanin lista vahvistui todeksi

Ja minä aloin soittaa. Lista vahvistui."

Uutinen eilisestä Iltasanomista:

"Venäjän medialle jaettu lista Suomessa huostaanotetuista venäläislapsista on suurelta osin virheellinen, selvisi Ilta-Sanomien tarkistuksissa.
Listalla on 35 eri perhettä, joista on mukamas otettu pois yhteensä 49 venäläistaustaista lasta. Venäjän internetissä listalaiset on nimetty "suomalaisen fasismin uhreiksi" ja juttuja on kuvitettu natsiaiheisilla kuvituskuvilla. Listan lasten kerrotaan joutuneen joko suomalaisiin sijoitusperheisiin tai lastenkoteihin.

IS:n selvityksessä kävi kuitenkin ilmi, että vähintään 13 perhettä on päätynyt listalle täysin virheellisin perustein. Heiltä ei ole otettu lapsia huostaan eikä osalla heistä ole koskaan ollut edes minkäänlaisia ongelmia Suomen viranomaisten kanssa."

Mistä näitä tällaisia naistoimittajia oikein tulee?

Käyttäjän jesseurjansson kuva
Jesse Urjansson

Media julkaisee juttuja jotka myyvät, rahasta tässä on kyse eikä mistään salaliittoteorioista. Toisekseen vaikka yksittäinen ihminen olisikin oikeassa on tälle subjektiiviselle näkemykselle vaikea antaa kovaa painoarvoa koska aina on oma lehmä ojassa.

En tarkoita sitä että Lastensuojeli meillä olisi täydellinen tai edes hyvä, enkä varsinkaan sitä etteikö virkamiesten tekemiä päätöksiä tulisi valvoa tarkemmin, enkä sitä että tavalliset ihmiset valhetelevat ja virkamiehet puhuvat totta, vaan sitä että yksittäisin ihmisen kohtaamaa epäonnea viranomaisten kanssa voidaan tulkita vain yhdestä näkökulmasta jolloin, vaikkakin kirjoittaja olisi oikeassa, ei kovin suurta objektiivista painoarvoa voida tälle lausunnolle antaa.

Mitä pitäisi tehdä? Uskoa jokaisen ihmisen tarina sellaisenaan? Kukaan ei myöskään baarissa koskaan tappele, portsarit vaan yhtäkkiä päättivät käyttää voimakeinoja poistamiseen, kaikkihan ovat toki syyttömiä omasta mielestään.

Olen ehdottomasti samaa mieltä että näinkin tärkeissä asioissa kuin huostaanotossa ja sijoituksissa tulisi minimoida virkamiesten mielivalta ja kehittää järjestelmää ja valvontaa jolloin saataisin parempi kuva, huollon tarpeesta. Tosiasiahan on, että liian monessa tapauksessa on joko jätetty reagoimatta tai ylireagoitu täysin.

Käyttäjän JohannesRemy kuva
Johannes Remy

Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Murhatun 8-vuotiaan tapaus ei todellakaan kay miksikaan yleiseksi naytoksi siita, ettei huostaanottoja tehda liian heppoisin perustein. En tieda, mista viranomaisten piittaamattomuus juuri siina tapauksessa johtui. Kuitenkin on niin, etta seksuaalisen hyvaksikayton epailyissa kynnys puuttumiseen on erittain korkea, huomattavasti korkeampi kuin perheiden lievemmissa ongelmissa.

Virallinen piittaamattomuus huostaan otettujen lasten kaltoinkohtelusta ulottuu siihen saakka, ettei seksuaali- ja vakivaltarikoksiin syyllistyneiden tyoskentelemista lastensuojelulaitoksissa ja sosiaalityontekijoina ole kielletty. On kylla kahdesti saadetty laki, joka velvoittaa lastenkotien henkilokunnan rikostaustan tarkatamiseen, vaan rikokseen syyllistyneen palkkaaminen on silti sallittua. Sosiaalityontekijoiden taustoja ei talta osin edes tarvitse tarkastaa.

Lisaa tietoja tasta ja muutamasta muusta Suomen lastensuojelun epakohdasta annan blogissani www.johannesremy.

Pahoittelen tekstini kirjoitusasua, taalla ei aina pysty kayttamaan kaikkia suomalaisia kirjaimia.

Käyttäjän LauraSaarikoski kuva
Laura Saarikoski

maria, tsekkasin tekijänoikeusasian. sanomilla on tekijänoikeus toimituksessa muokattuun juttuun, mutta voit mun luvalla myydä alkuperäisen juttusi (ja videon) muualle.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Sopimus on melko yksiselitteinen siirtäen kaikki oikeudet tilaajalle; tästä syystä sitä onkin paljon kritisoitu. Eli sinä "annat luvan", mutta mikäköhän tässä nyt on totuus sanomajuristin näkökulmasta? :)

Käyttäjän LauraSaarikoski kuva
Laura Saarikoski

tarkistin asian toimituspäälliköltä.

Toimituksen poiminnat