mariasyvala Ubuntu; Olen, koska olemme.

Hajamielisestä julmuudesta

”Yleensä hyväksyn kaikki fb-kaveripyynnöt. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen, ja hylkäsin Johanna Tukiaisen kaveripyynnön. Joku raja sentään.”

 

Näin rehvasteli FB-sivullaan eräs nuorisopoliitikko, jota olin pitänyt ihan fiksuna kaverina. En ole varmaan ainoa siinä joukossa, joka tuntee voimatonta raivoa tällaisten kylillehuutelijoiden edessä. Ajan henki edellyttää tylyttämään, ja maalit ovat usein helppoja eli tuksuja tai vaikka erityislapsia, kuten nimimerkki ”Jutan” kommentissa Suomen Kuvalehden keskusteluareenalla: 

  

”Mikä ihmisoikeusloukkaus se on, jos häiriköivät ja hidasoppiset, muun pääjoukon oppimista häiritsevät, siirretään vertaistensa joukkoon? Miksi tunnollisen enemmistön pitää sietää näitä pilalle hemmoteltuja kauhukakaroita? Heillähän olisi valmistuttuaan annettavaa tälle yhteiskunnalle ja verotuloja myös näistä häiriköivistä sikiäville loisille.” 

  

Syksyllä muuan Taina vastusti naapurustoon kaavailtua kehitysvammaistentaloa. Suuri joukko aktiivisia feisbuukkaajia liittyi viharyhmään tätä naista vastaan, aivan kuin julkinen teloitus ratkaisisi Tainan, tai muiden, asenneongelman. Joku oli sitä mieltä, että Tainalta pitäisi ottaa lapsetkin huostaan.

  

”Ei Tainaa minun takapihalleni!”  

 

Tiedä häntä, vaikka samat tyypit, jotka kävivät klikkailemassa nimiään ryhmään, ovat niitä, jotka huutavat vanhempainillassa kuorossa, kuten Jutta:

 

”Ei erityisoppilaita minun lapseni luokalle!”

 

Kaksinaismoralismi rehottaa kaikkialla. Armottomasti muita tuomitsevat, suoraselkäisinä itseään pitävät tyypit ovat usein niitä, joiden syvimmin loukkaavat muita. Heidän julmuudestaan tekee puistattavan sen hajamielisyys.

 

Julmuus vain lipsahtaa heistä huolimattomasti ilman, että he itse sitä edes huomaavat:

 

”Ei Tuksua minun kaverilistalleni!”

 

Tässä todellisten konnien maassa Johanna Tukiaisesta on tehty halveksuttavin mahdollinen olento, naisen irvikuva. Hän ylitti myös nuorisopoliitikon ”rajan”.

 

Paskat.

 

Tosiasiassa Tuksu tarjoaa moraalisesti arveluttaville hiippareille vain tunteen omasta pienoisesta ylemmyydestä. Tuksu herättää sisäisen koulukiusaajan eloon niissäkin, jotka luulivat, ettei sellaista ole enää olemassakaan.

 

Mutta pahinta on julmuutemme salakavaluus. En ihmettelisi, vaikka se olisi peräisin seiskapäiväätodellisuuden raflaavista otsikoista, jotka valuttavat kielellisen kuonansa ihmisten arkeen. Kommunikaatio rypee "rivon ekstaasin" tilassa, filosofi Baudrillardia mukaillakseni.

 

Sensaatiomaisilla paljastuksilla ja rääväsuisilla nokkeluuksilla haetaan hillittömästi huomiota. Lopulta alamme asennoitua ihmisiin tavalla, jolla OHO-lehti rakentaa lööppinsä tai tv-sarjat viskaavat kylmästi pellolle heikoimman lenkin – emmekä edes huomaa muutosta, mikä meissä on tapahtunut. Miten voisimmekaan? Moraalitajumme on jo turtunut näkemään tylyä, kolkkoa ilmapiiriä, sillä se on muuttunut päivittäiseksi.

 

Milloin tylyydestä, jopa lyödyn lyömisestä on tullut hyve? Oli kyse sitten Tuksun nimittelystä ryhävalaaksi, erityislasten perusteettomasta leimaamisesta ”häiriköiksi” tai viharyhmien perustamisesta nettiin, niin radikaalia sanomaa näistä siirroista on turha hakea.

 

Jos jokin tänä päivänä olisi radikaalia, niin hienotunteisuus, ihmisen kunnioitus ja myötätunto:

 

”Taina on tervetullut takapihalleni!”

 

”Koulu on kaikkien lasten yhteinen koulu!”

 

”Tuksu kelpaa kaveriksi siinä missä muutkin!”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Eikös kaikki tarvitse jonkun itseään huonomman potkittavaksi

Siinä kun voi sitten tuntea moraalista ylemmyyttä (kaiketi??)

Itse koetan kovasti olla tuomitsematta muita koska katson
olevani melkoisen paheellinen mätäpaise yhteiskunnan Vulgarus Maximuksessa
Onnihan tässä on vielä toistaiseksi se että
me (sinä-minä-hän)yhteiskunnan mätäpaiseet emme joudu Circus Maximukseen kera leijonien esiintymään

Jospa odotamme hetken niin kansalle olisi taas tarjolla leipää ja sirkushuveja...Olisi se komeaa...Tai sitten ei :D

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Tälläinen pieni lisäys vielä tähän...

Luulin aluksi että koko Johanna Tukiainen on jotain performanssitaidetta ja en ole vieläkään aivan varma että uskoisinko nyt koko Tuksu-Puksu shown olevan muuta kuin 7-päivää lehden tilattu juttu...

seppo kirnu

Aikuset ihmiset istuu lärvikirjojen ääressä jännittämässä 'kaveri'kutsuja..???

Tilulii hoh hoh hoh hoh hjuu! Ja töttöröö-fanfaari päälle.

Pitäsisiköhän heille jonkun proffan keksiä elämä uusiksi?

Kullervo Niittymaa

Niinpä. Lapsilta ja nuorilta tämä olisi odotettavaa käyttäytymistä mutta että aikuisetkin, täysjärkisiltä vaikuttavat ihmiset pitävät tätä järkevänä toimintana, sitä en ymmärrä.

Miten idiootiksi ihminen oikein pystyy vajoamaan kun sitä oikein yllytetään?

Harri Rautiainen

"Näin rehvasteli FB-sivullaan eräs nuorisopoliitikko, jota olin pitänyt ihan fiksuna kaverina"

Todella alkeellinen tyyppi. FB:ssä ystäväpyynnön hylkääminen on tehty armeliaaksi siten, että se ei edes kerro pyynnön tehneelle, että se on hylätty. Ja sitten tämä idioottipoliitikko menee ja huutaa sen maailmalle.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Suomessa eletään markkinataloudessa. Ainoa asuntojen hintoja koskeva epäoikeudenmukainen, sosialistinen piirre on lainakorkojen verovähennysoikeus. Siitä tulisi luopua pikimiten, niin laskisivat nuo hinnat! Ei asunnot muuten ole liian kalliita. Ne maksavat juuri sen verran kun ihmiset ovat valmiita maksamaan, eli sopivasti.

Kalle Virtanen

Tervetuloa kaikki vammaiset ja mamut meidän naapuriin asumaan, jos ostatte asunnon omalla rahalla.

Markus Lehtipuu

Juuri tästä on kysymys.

Markkinatalous ei diskriminoi ihonvärin, sukupuolen, rodun, eikä vammaisuuden asteen takia.

Jos hintapyyntö on 1 miljoona euroa, kuka tahansa saa ostaa, joka tekee hintatarjouksen. Korkein tarjous hyväksytään.

Sosialismi tai hyysäystouhutus diskriminoi ihonvärin, sukupuolen, rodun tai vammaisuuden asteen takia.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Ei tämä mikään markkinatalous ole. Kaikkea muuta. Juuri sinun kaltaistesi takia, minä haluan erityisesti kiittää blogin kirjoittajaa.

Aira Joki

Samaa mieltä Tukiaisesta, hän on ihan skarppi ihminen jolta on elämänhallinta kateissa. Hänestä tehtiin sylkykuppi vaikka häntä olisi pitänyt kiittää. Tukiainen on tärkeä henkilö, hän on vaikuttanut maamme ulkopolitiikkaan. Myöhemmin nähdään millä tavalla.
Tätä Tainaa en kuitenkaan ymmärrä. Terve ihminen voi valita minkä puolen antaa itsessään vallalle. Kovalaisen Taina (nomen est omen!)valitsi heikompien tylytyksen ja saa kiittää kaikesta saamastaan palautteesta vain itseään. Marttyyrinkruunua en hänelle suo.
Joskus tekopyhyys ja usein konsensus on hyvä jos näillä on yhteiskuntarauhaa ylläpitävä funktio.

Mari Koho

Taina ei ansaitse marttyyrikruunua, se on totta. Mutta toisaalta Taina tuli sanoneeksi ääneen sen mitä moni ajattelee - ikävä kyllä. Tekopyhyyden viittaan puettua "hyväksyntää" löytyy tästä maasta juuri esimerkiksi noiden Marian mainitsemien erityisoppilaiden kautta. Aiemmin kehitysvammalaitoksia perustettiin kauas asutuskeskuksista, mukamas oman etunsa vuoksi. Yhäkin koululaitos erottelee meillä suomessa vammaiset tai vähänkin tukea tarvitsevat oppilaat erityiskouluihin samoilla perusteilla - vaikka tuki olisi tuotavissa ihan yhtä hyvin omaan luontaiseen ympäristöön.

Johanna tukiainen on itse tuotteistanut itsensä valtakunnan inhokiksi, ajattelee moni. Ehkä, mutta mitä tarvetta skandaalilehtien myynti sitten palvelee kun niiden myynti hipoo pilviä Tukiasen ansiosta. Niitähän ostaa nimenomaan se samanlainen, hieman tasapainoton ja ylipainoinen suomalainen nainen. Siitähän tässä kaikessa on kysymys?

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Juuri näin ajattelen minäkin. Monet erityisluokkasiirtoja kannattavat ("Ei erityislapsia minun luokalleni") toteuttavat käytännössä syrjintää. Koulu on kaikkien lasten koulu. Yhteinen, kuten aiemmassa blogissakin kirjoitin. Erityisopetus saisi olla harvinainen poikkeus, ja niitä lapsia varten, jotka sitä todella tarvitsevat. Nyt siellä on lapsia, joiden ei kuuluisi siellä olla. (Suomella on erityisopetuksen epävirallinen maailmanennätys.)

seppo kirnu

Miten voi olla yhtä aikaa skarppi tyyppi jolta on elämänhallinta kateissa?

Luulin että skarppi tyyppi on sellainen joka hallitsee elämäänsä.

Aira Joki

No, Jussi Parviainen on toinen tälläinen. Ilmeisen älykäs, skarppi ja (kirja)sivistynyt ihminen joka on nyt sekaisin. Satun tuntemaan ihmisiä joissa on tuksumaisia piirteitä (kaikissahan on!). Useat heistä ovat oikeasti älykkäitä, mutta turhan herkkiä ihmisiä. Minua ei hämää oppiarvot ja kiistämätön ulkoisesti mitattavissa oleva "menestys", muodostan käsityksen ihmisistä ihan toiselta pohjalta.

seppo kirnu

Sori. En voi olla samaa mieltä kanssasi. En ole koskaan kyennyt arvostamaan ihmisiä jotka ovat

A) sirkushuvitähtiä
B) tuhoavat itsensä sen sirkushuvitähteyden vuoksi
C) ovat ulkoisesti ristiriidassa väitetyn skarppiuden kanssa(tukeron muovinaama, sekoilut ja riehumiset mm.)
jne.

Mutta teille vanhemmille television ja sekopää-idoleiden orjille näyttää kelpaavan kaikki mistä ei löydy yhtään mitään järkeä. Te kutsutte sitä skarppiudeksi.

Enkä minä Parviaistakaan kovin skarppina pitäisi. Sekona suoraan puhujana kylläkin. Eikä hän ainakaan injektoi muovia itseensä mikä taas olisi aidon hulluuden ja vammaisuuden merkki minulle.

Moikka

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Olen kirjoittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Ylipäätään olen internetin kautta havahtunut siihen millaisia asioita kohteliaisuuteen ja sivistykseen ainakin ulkoisesti nojaavassa yhteiskunnassamme pinnan alla vellookaan. Moni kun pääsee näppäimistölleen ja mihin tahansa palveluun, niin (etenkin nimimerkillä) lähtee käyntiin hänessä jotain samaa mikä tekee nk. road rage:a potevasta auton ratin takana totaalisen raivopään, vaikka muissa tilanteissa henkilöä yleensä pidetään ihan rauhallisena. Tälläkin palstalla on hämmästyttävän aggressiiviseen sävyyn kirjoitettuja blogeja, kommentit ovat toisinaan riidanhaluisia tai avoimen hyökkääviä (eivät sentään uhkailua tai muuta sisällä). Uskoisin että jos keskustelu käytäisiin niin että jokainen olisi osallistumassa omilla kasvoillaan ja vaikkapa jossain auditoriossa, niin kriittistenkin kommenttien sävy olisi kovin toisenlainen.

Vielä noihin Tuksu-tyyppisiin juttuihin, että aika harva varmaankaan vastaisi myöntävästi jos kysytään että saako heikommassa asemassa olevaa halveksia, mutta aika monetkin jotka muuten ovat mielestään reiluja ja eettisiä, kuitenkin julkisuuden henkilöiden osalta tekevät juuri niin. En minä ainakaan laske ketään jonka nimen edessä ovat kirjaimet "BB" sellaiseksi jota vaikeampaa oma elämäni olisi.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Tämä tositeeveemaailma keskittyy naureskelemaan häviäjille ja epäonnistujille... pilaa varmaan monen näissä sarjoissa mukana olleen elämän. Ei se naurata yhtään.

Henri Kangas

Näinhän se on. Ei pitäisi potkia jo maassa olevaa.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Niinpä. Esimerkiksi Tainan kohdalla lynkkaus meni kohtuuttomaksi.

Käyttäjän simomakela kuva
Simo Mäkelä

Myös joku kuuluisa rock-artisti torppasi Teemu Hakkaraisen facebook-kutsun. En muista ko. "tähden" nimeä. Sai vain tilaisuuden nostaa omaa hyvyyden sädekehäänsä torpaamalla "rasistin".

Tässä mielessä Pekka Haavisto teki Hakkaraisen suhteen päinvastaisen liikkeen ja sillä tavoin paljon rakentavamman..tosin ei Fascebookissa vaan elävässä elämässä.

Tämä kirjoituksessa mainittu nuorisopoliitikko olisi tehnyt viisaammin, jos olisi hyväksynyt Tukiaisen kaveripyynnön ja tuoda omaa "hyvyyttänsä" suhteessa Tukiaiseen sen sijaan, että olisi kieltänyt sen (hyvyyden) häneltä. Ehkä hän olisi onnistunut saamaan Tukiaisesta paremman ihmisen, jos kerran oli tyytymätön tähän jostakin syystä (ja koska itse on ainakin omasta mielestään parempi). Jos kerran itse on "hyvä", sitä kannattaa jakaa "huonommille".

Mikähän se Tukiaisen synti oikein on, että häntä halveksutaan. Eihän hän aina hyväkäytöksinen taida olla, mutta kuka meistä.

Rauni Viren

Hyvä kirjoitus, hyvä kommentti. Tukiaisen synti? Tukiaisen käsitys itsestään siten kuin se skandaalilehdistön kautta tulee esiin ja toisaalta käsitys Tukiaisesta siten kuin skandaalilehdistö tuo sen esiin ovat räikeässä ristiriidassa. Toivottavasti Tukiainen saa edes rahaa tästä ilmiöstä, joka kyllä vaikuttaa eksploitaatiolta.

Hajamielinen julmuus on hyväosaisen ylenkatsetta vajakkina pidettyä kohtaan. Se on pahinta ylenkatsetta, koska siitä näkee kaksi asennetta kerralla: aidon ylenkatseen, ja välinpitämättömyyden siihen asti, ettei välitä peitellä nautintoa siitä.

Korkeastikoulutettu humaani cityvihreä ei ole mitenkään suojassa tältä, kuten ei myöskään hartaat uskovaiset naiset.

Aira Joki

Kirnun Seppo turinoi:"Sori. En voi olla samaa mieltä kanssasi. En ole koskaan kyennyt arvostamaan ihmisiä jotka ovat

A) sirkushuvitähtiä
B) tuhoavat itsensä sen sirkushuvitähteyden vuoksi
C) ovat ulkoisesti ristiriidassa väitetyn skarppiuden kanssa(tukeron muovinaama, sekoilut ja riehumiset mm.)
jne.

Mutta teille vanhemmille television ja sekopää-idoleiden orjille näyttää kelpaavan kaikki mistä ei löydy yhtään mitään järkeä. Te kutsutte sitä skarppiudeksi.

Enkä minä Parviaistakaan kovin skarppina pitäisi. Sekona suoraan puhujana kylläkin. Eikä hän ainakaan injektoi muovia itseensä mikä taas olisi aidon hulluuden ja vammaisuuden merkki minulle.

Moikka"

You say goodbye and I say hello, hello, hello..

Mistäs alkaisin, noh. Kohdat A,B,C: Oletko ikinä kuullut sanontaa "siin on niin monta monessa" tai "sehän on siel neninee missä muut muninee" Elämän monimuotoisuutta, mojoa!

Otetaan sitten tää johon Seppo olet viitannut aiemminkin kun säälit meitä "vanhempia television ja sekopää-idoleiden orjia joille kelpaa kaikki jossa ei ole mitään järkeä"

Oletko lukiolainen vai onko sulla itselläsi joku ikäkriisi kun olet arvottamassa ihmisten mielipiteitä heidän oletetun vanhuutensa tähden, miksi ikä on keskeistä sinulle, ei nyt tätä ymmärrä. Sitäpaitsi, halusit eli et, sä olet täällä näiden samojen mediaa hallisevien sekopäiden armoilla kuin me muutkin, vai oletko miäs Marsista?
Mä olen ihan samaa mieltä kanssasi noista muovijutuista, miltei yhtä väsynyttä on kaikenkarvainen tatskatribaaliheimojellonariippapersuskeidailu.

Parviainen. Etkö tiedä miehen yhteyksistä Keskustaan, Väyrysen vaalikampanjakin saattaa olla jostain Lapinlahden suljetun osaston uumenista polkaistu ja katos nyt kun alkaa Väyrysvyörytys purea..Kuka viimeksi nauraakaan:D

seppo kirnu

"Oletko lukiolainen vai onko sulla itselläsi joku ikäkriisi kun olet arvottamassa ihmisten mielipiteitä heidän oletetun vanhuutensa tähden, miksi ikä on keskeistä sinulle, ei nyt tätä ymmärrä."

En ole lukiolainen vaan tarhassa vasta. Noo. eipä vaan olen 34. Ja se kettulehtaminen johtuu siitä, että olen havainnut teidän vanhempien viettävän aikaa TODELLA paljon A) mönöttimen eli tillottimen äärellä, B) facebookin äärellä, kuten jotkut teinit ja C) teidän keskustelevan lähinnä niiden sisällöistä (reaalielämässä), mikä on aivan järjettömän puuduttavaa kuunnella vuodesta toiseen.

Itse käytän mönötintä vain talviaikaan ja silloinkin muutamia tunteja kuukaudessa. On näet muuta tekemistä. Facebook on kunnon jumittajien touhua.Naamanarsistien ja pintaliitäjien sirkushuvia.

"Mä olen ihan samaa mieltä kanssasi noista muovijutuista, miltei yhtä väsynyttä on kaikenkarvainen tatskatribaaliheimojellonariippapersuskeidailu."

Skeidailu vai skeittailu? No, aivan sama. Olen samaa mieltä. Peruslaumautuminen ja sen merkistö kammoksuttaa minua. Siksi olen puolierakko. Ja tatskakin on mutta poltan sen tämän talven mittaan pois kun ei nappaa enää. Taulalla poltan.Itse.

Politiikasta. Osoita yksikin joka kykenee ohjaamaan sirkusta ohi todellisten nukkemestareiden. Niitä ei ole. Eli kyse on aikuisten sirkushuvista kaikista eniten jäässä olevien pitämiseksi ruodussa. Ns. ankeimpien känsien.

Enkä minä nyt aidosti vanhempia inhoa. Maneerikkoja ja pällejä kylläkin.

Heippa Madam Joki. Alan kasaamaan romukollaasia.

Teemu Tilaeus

Tämä samainen nuorisopolitiikko sattuu olemaan kokoomuslainen.

Arvo Kuusela

Minä en ole koskaan hyväksynyt yhtään kaveripyyntöä enkä pyytänyt ketään kaveriksi.

Kukaan ei ole koskaan pyytänyt minua kaveriksi ja olisin kummissani ja vaivaantunut jos pyytäisi.

Minulle tuo maailma on outo ja kummallinen, en ymmärrä sitä.
Se muistuttaa jotenkin lapsuuden aikoja ja kouluaikoja ennen murrosikää.'
Silloin kilpailtiin siitä kenellä oli eniten kaveraita.
Tottakai minunkin piti sillloin osallistua siihen kilpailuun,
mutta se oli silloinkin minulle vastenmielistä ja kummallisen tuntuista.

Aikuisuuteen ja aikuiseen elämään ja työelämään siirtyminen helpotti kummasti oloa. Ei tarvinnut enää hankkia ja saada kaveraita, riitti kun töissänsä pärjäsi. Pomo pysytteli mielellään etäämpänä eikä edes halunnut tulla liian tuttavalliseksi ja sen kanssa pärjäsi sillä tavalla ihan hyvin. Työtovereiden kanssa pärjäsi myös hyvin vaikka ei oltu erityisesti kavereita. Myöskään firman edustaminen ulospäin, asiakassuhteet, eivät edellyttäneet kaveruutta, korrekteja käytöstapoja vain

En minä nyt vanhoilla päivillä enää millään haluaisi ottaa itselleni noita kaveruuspaineita ja painajaisia. Siksi minä olen jättänyt nämä naamakirjat ja twitterit väliin.

Eihän sinne ole aivan pakko mennä .... eihän!

seppo kirnu

Ei ole pakko, ei tarvitse, ei kannata, ei tee hyvää eli EI.

Ei siellä zuckerin paratiisissa ihan kaikki nuoremmatkaan ole.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Eihän sinne pakko ole mennä, mutta olis kiva kun tulisit ;)

seppo kirnu

Mitä kivaa siinä on että on yksi lista naamoja nenän edessä? Siis yksi lista LISÄÄ muiden päälle.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Kysymys erityislapsista samassa luokassa on eri asia, kuin se, että katsoo vammaisia tms. ylen. Ideanahan asia on varsin hyvä, todellisuus on vaan sitä, esim. Hgissä, että samalla kun erityislapsia esim. kehitysvammaisia laitetaan peruskoulujen tavallisille luokille, vähennetään heidän tuistaan, esim. eivät saa avustajia ollenkaan, eli ei anneta mitään entisen erityisopetuksen tilalle. Siksi esim. OAJ ja moni muu taho on vastustanut ideaa lähikoulusta, jossa kaikki voivat opiskella. Toinen syy on se, että erityislapsilla on erilaisia opetusmetodeja, esim. kehitysvammaisilla ja ADHD-lapsilla on täysin erilaiset, jolloin yksittäisen luokanopettajan näiden molempien diagnoosilasten ollessa samalla luokalla, on vaikea opettaa tasapuolisesti ottaen vielä huomioon muut oppilaat ja se, ettei opetus häiriinny.
http://www.maria.rajakari.palvelee.fi/blogi/2011/0...

Toinen asia, tämä Taina, mielestäni hänen suhtautumisensa oli erikoista tähän vammaisten asuntolaan, en tosin viharyhmään liittyisi, mutta kritiikin kyllä vammaisten omaisten taholta ymmärrän. Kyllä sellainen suhtautuminen tuntuu pahalta.

Johanna Tukiaisen tilantessa olen itsekin ihmetellyt häneen kohdistuvaa kiusaamista. Mahtaa hänellä olla rankkaa ja toki lisäkiusaaminen provosoi häntä vielä lisää. Ihmisillä pitää aina olla joku syntipukki omaan pahaan oloonsa, se on surullista.

seppo kirnu

"Johanna Tukiaisen tilantessa olen itsekin ihmetellyt häneen kohdistuvaa kiusaamista."

Niin no sitähän kannattaa hulluna aprioida ja pohtia, kun kuitenkin on kyse henkilöstä joka väkipakolla survoo itsensä esiin, täysin mitättömillä meriiteillä(ellei sekopäisyyttä ja itsensä nolaamista katso meriitiksi)varustettuna ja joka käyttäytyy kuin mielipuoli. Jos ei tahdo että 'kiusataan', niin julkisuuteen halajavan narsistin kannattaa nyt ensitöikseen hankkia joku oikea taito tai kyky johon voi edes jollain lailla tukeutua noiden 'tähtien' maailmassa.

Ja mikä olikaan tämän ko. henkilön taito tai suuruus?

Kuinka montaa järkevää tai taitavaa linssiludetta 'kiusataan'?

Minusta se on vähän kuin tilaisi turpaansa jos aukoo turpaansa julkisuudessa.

Suhtautumiseni vammaisiin on taas tyystin toinen. He eivät voi sille mitään ja he eivät sen enempää ärsytä kuin haittaakaan minua kuinkaan.

Asia on eri näiden totaalikaheleiden 'tähtien' ja pelailijoiden suhteen.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Joskus kiusaaminen ja provokaatio voi aiheuttaa provoamista myös, eli kun haukutaan tarpeeksi, ihminen alkaa itseä uskoa olevansa sellainen, miksi haukutaan, eli esim. täysin kyvytön pelle. Ryhmäpaineella on yllättävän suuri vaikutus ja kaikilla ei ole niin hyvä itsetunto, että kestävät sen ilman provosoitumista. (lapsuustausta voi myös vaikuttaa asiaan, eli jos on tottunut lapsuudenperheessään kantamaan syntipukin roolia, ei osa pitää puoliaan riittävän topakasti) Tämä on myös huomattavissa esim. poliitikoilla. Voidaan miettiä, että oliko Vanhasen suhdetoilailut osittain johdannaista myös siitä, että hänet nostettiin "kepinnokkaan"?

P.S Kyllä fiksuja ja taidokkaitakin ihmisiä voidaan kiusata. Esim. työpaikkakiusaamisessa juuri ne parhaiten työnsä hoitavat voivat joutua kiusatuiksi kateuden takia.

seppo kirnu

Minä puhuin ns. TÄHDISTÄ. Miksi se Tukiainen ei mene tekemään TÖITÄ, tai jos ei osaa vielä muuta kuin pumpata itseensä muovia ja sekoilla, niin MENISI KOULUUN.Jos nyt alkaisi tehdä jotain järkevää ja näyttäisi siinä olevansa 'yksi vastuullisista', niin viimeinen nauru saattaisi todella jäädä hänelle. Mutta jos uhallaan lähtee sekoilemaan kuten tekee niin siitä sitten tulee mitä tulee. Paskaa niskaan siitä tulee.

Totta kai minä tiedän että fiksuja kiusataan työelämässä, koska ihmiset ovat niin monesti hemmetin ääliöitä ja kateellisia.(itsekin koin tätä joskus-koulussa- kunnes vedin siltä kiusaajaltani ikenet verille)

Ps. itsekin olen totaalimulkero useinkin ja siitä saa ihan suoraan sanoa. Niin sitä oppii.

Heippa Madam maria. Edelleenkin nimesi lukuarvo on 666, mutta se ei tod. tarkoita että olet antiristus tai muutenkaan mitään pahaa. Ehkäpä jopa päinvastoin. Hyvää illan jatkoa.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Jos inkluusio toteutetaan, ja lapsia integroidaan normaaleihin luokkiin, on tuki välttämätöntä tuoda lapsen luo - inkluusio EI saa olla säästökeino. Inkluusio on täysin mahdollinen, siitä on esimerkkejä Eurooppa täynnä - miksi se ei voisi toteutua Suomessakin? OAJ voisi keskittää tarmonsa tämän asian ajamiseen ja inkluusion edistämiseen - se kun on YK:n ja Unescon linja, ihmisoikeuskysymys. Mielestäni on hyvä, että lapset pienestä pitäen tottuvat koulussa monenlaisuuteen, myös vammaisuuteen. Ps. Jos haluat Maria lukea lisää aiheesta, kts. edellinen blogini "Syrjivätkö opettajat lapsia".

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Minä olen eri mieltä. Olen perehtynyt myös asiaan paljon. Vammaisuutta idealisoidaan liikaa ja erityislapsia ja se on minusta väärin ja itseasiassa tarkoittamalla varmasti hyvää, tukea ei kuitenkaan ole täysin mahdollista tuoda tavalliseen luokkaan ja se vaatii opettajiltakin kohtuuttomasti. Tämä on realistinen tilanne. Yliopistoissa inkluusiota markkinoidaan, mutta se ei minusta vastaa todellisuutta, mikä tällä hetkellä erityislasten keskuudessa vaikuttaa.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Toivon, että miettisit, miksi inkluusio on mahdollinen Italiassa (ollut 70-luvulta, erityiskoulut lakkautettu), Espanjassa, Islannissa, Norjassa jne.. Ja miksi esim. Tanskassa hallituksen asettama työryhmä suositteli vuosi sitten erityisluokkien vähentämistä ja inkluusion ottamista erityistarvelasten opetuksen ohjenuoraksi? Mikä meillä Suomessa on niin käsittämättömällä tavalla toisin, ettei inkluusio ole mahdollinen? Opettajien asenteet?

Mari Koho

Inkluusio toteutuu jo monessa kunnassa suomessakin. Oma kuntamme on hyvää vauhtia siirtymässä täysinkluusiota kohti (poislukien vaikeimmin vammaiset). Monikaan ei enää kehtaa sanoa ettei se toimi. Eri asia on halutaanko sen toimivan.

Arvo Kuusela

"Mahtaa hänellä olla rankkaa ja toki lisäkiusaaminen provosoi häntä vielä lisää. Ihmisillä pitää aina olla joku syntipukki omaan pahaan oloonsa, se on surullista."

Miksei tästä kiusaamisen psygologiasta puhuta enemmän.
Minä itse tunsin itseni koulukiusatuksi ja se oli ahdistavaa,
mutta sitten kuisasin itse ja se toi mahtavan olotilan.

En minä mikään koulukiusaaja ollut, älkää luulko,
mutta sen verran minua on kiusattu että tiedän miten kurjalta se tuntiuu
ja sen verran olen kiusannut että tiedän miten mahtavalta se tuntuu.

Miksei tästä asiasta puhuta oikeassa äänilajissa, miksei puhuta siitä miksi aina uudet sukupolvet tulevat tämän saman ongelman eteen? Miksi vain hurskastellaan eikä kukaan ilmottaudu koskaan jälkeenpäin kiusaajaksi, kaikki vain esiintyvät kuisattuina ja keräävät pisteitä tällä tavalla.

Tämä keskustelu koulukiusaamisesta ja muustakin kiusaamisestä on täysin pielessä ja sitä käydään täysin väärältä pohjalta, sanon vain, vaikka minulla ei olekaan mitään keskustelua parantavaa ehdotusta.

Kallonkutistajilla pitäisi kyllä ollakin minua paremmat edellytykset viedä keskustelua pelkästä hyrskastelusta ja teeskentelystä terveempään suuntaan. Asia on kyllä tärkeä, en vähättele sitä millään tavalla.

.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Pahoittelen jo ennakolta omaa hajamielistä julmuuttani ja voimatonta raivoa aiheuttavaa kylillehuutelua, mutta minua ihmetyttää se, millä perustein kukaan voi pitää kyseistä nuorisopoliitikkoa "ihan fiksuna kaverina". Vaikka makunsa tietysti kullakin.

Hauska hän toki on omalla tavallaan. Mutta kyllä minusta Johanna Tukiainen on tehnyt yhteiskunnallisesti paljon kunnioitettavampaa ja arvostettavampaa työtä.

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

No sinua onkin odoteltu, Jussi! Huomasit varmaan aikamuodon "olin pitänyt", eli kunhan saivartelet?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Kyllä se on aivan yhtä ihmetyttävää aikamuodosta riippumatta. Hämmentävät asiat ovat hämmentäviä riippumatta siitä, tapahtuivatko ne menneisyydessä vaiko nyt. Eli tässä taitaa saivarrella nyt joku muu kuin minä, vaikka väliäkö tolla.

Mutta kuten sanoin, makunsa kullakin. Mistäs moinen odottelu?

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Noh, lähtökohtaisesti pyrin suhtautumaan ihmisiin positiivisesti. Tämä jutussa mainitsemani FB-kommentti ei ollut, sanotaanko, herrasmiehen päivitys. Se yllätti sikäli. Ja sinä olet aikaisemmin terävästi, ja hivenen ilkikurisesti, kommentoinut kirjoituksiani, ja muiden, joten siksi odottelin sinua tänne ;)

seppo kirnu

Jalonenhan on ihan faktisesti eräs nohevimmista viiksiniekoista ja tietomiehistä täällä.

Ei käy inttäminen vastaan kun puhutaan historiasta.

Ja jotenkin juila ukkeli muutenkin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Aina kun tulee arviota juilasta ja nohevasta olemuksesta niin saan myönteistä lisävahvistusta sille vakaumukselleni, ettei tuota valokuvaa kannata vaihtaa vaikka pidänkin nykyisin huulipartani ajettuna.

Mutta nyt menee ohi aiheesta. Mitenkähän, olisiko komeista viiksistä apua tuolle puheena olevalle nuorisopoliitikolle?

seppo kirnu

Viiksivalluus ja juilamaisuus on asenne.

Se on hyvä sillä nakkikorvabädingtonilaisuus on vallannut alaa liikaa.

Ja kun en päineni keksi -saati tunne- tuota nuorisopoliitikkoa, niin en tiedä auttaako siinä viikset. Tosin ko. henkilö ei suoraan sanottuna kiinnosta hittojakaan.

Nyt on mentävä nukkumaan, että jaksaa huomenna lähteä firman pikkujouluihin kailottamaan tai saamaan turpaansa.

seppo kirnu

tässä nyt on mainuttu Tainaa, Tuksua, Juttaa ja Eka Vekara, niin mikä estää mainitsemasta nimeltä henkilöä jota nyt kutsutaan 'erääksi'?

Eli kuka on eräs?

Mikä siihen mahtaa olla syynä teillä lärvikirjan-nylpyttäjillä, että sitä ei voi mainita suoraan?

Käyttäjän mariasyvala kuva
Maria Syvälä

Siksi, että tämä ei ole OHO-lehti ;)

seppo kirnu

OHO!

Sellainen lehti lienee kun -OHOI!

Siinä on kai hitosti kuvia rasvatuista merimiehistä roikkumassa munistaan touveissa, pollareissa ja knaapeissa.

Mutta siis tulee tylyttää vähemmän. Minua kyllä saa tylyttää koska ansaitsen raippoja pitkin korvia. (en kuulu opus deihin)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Hyvä kirjoitus, kyllä.

Tai no, lienee kuitenkin syytä täsmentää, ettei mene komppaamiseksi, että Tuksu kuuluu niihin ihmisiin, jotka minua jostain syystä raivostuttavat. Hänen lisäkseen minua raivostuttavat ihmiset, joiden mielestä on jotenkin hauskaa vahvistaa hänen todellisuudentajuttomuuttaan, eli olla näyttämättä Tuksulle peiliä.

On toisinaan vaikea sanoa, kumpi on pahempi, ihminen joka käyttäytyy todellisuudelle vieraalla tavalla, vai ihminen, joka mahdollistaa sen.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Jos rakastat kylmien asemien yksinäisiä miehiä,

minä tulen

sinun kanssasi merenrantaan

ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan

Me ollaan sankareita kaikki kun ihan silmiin katsotaan,

sinä ja minä

sinä ja minä

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Herättää hajanaisia ajatuksia eli hajatelmia.

Tuksusta tiedän lööppisivujen valokuvien verran eli en mitään. Lööppien perusteella hänestä kerrotaan negatiivissävyisiä "uutisia", joiden uutisarvo on yhtä negatiivinen. Ne kertovat lähinnä toimittajakunnan alennustilasta, joka on toivottavasti saavuttanut saturaatiopisteensä. Luultavasti molemmat osapuolet ovat täysin eksyksissä itsensä etsimisen polulla. Oikeassa ympäristössä ja olosuhteissa molemmista löytyisi luultavasti paljonkin hyvää, mutta sen kehittyminen ottaa aikansa. Se ei vaan ala, ellei sitä itse aloita.

Erityisluokille on ajautunut paljon oppilaita, joiden ajatusmaailma on ristiriidassa autoritaarisen opettajakunnan kanssa. Siellä on molemmat ääripäät, eli yksilöllisesti suppealla osaamisalueella erittäin lahjakkaat ja muita hitaammin kehittyvät. Meidän kulttuurimme ja aikamme ei ole koskaan antanut tilaa näiden kukkien kukkia itselleen sopivimmassa kasvuympäristössä, vaikka historia on osoittanut, että edistyksellisimmät ideat tulevat pitkässä juoksussa juuri tästä joukosta.

Yksilön lahjakkuuden hyödyntämisessä emme ole saavuttaneet edes keskiaikaa. Näennäisestä sivistyksestämme ja potentiaalistamme hyödynnetään yhteiseksi hyväksi alle 10 % juridisesti tasapäistetyssä maailmassa, jota ahneimmat hallitsevat. Tämä ei ole yhdenkään yksilön vika vaan järjestelmämme, joka mittaa itseään molottavien keskinkertaisuuksien taloudellisina saavutuksina.

Sosiaaliset taitomme periytyvät noitavainojen ajalta, ellei jostakin kauempaa. Ihmiskunta tarvitsee nyt todellisen herätyksen. Materiaalinen silkkitie on kranaatinsirpaleiden ja luodinreikien täyttämä. Silti pidämme siitä kiinni kynsin ja hampain.

Joissain yhteyksissä alkaa jo havaita pieniä merkkejä sosiaalisuuden ja empatian noususta. Ne ovat ihmissuvun ainoat menestystekijät lähitulevaisuudessa. Toivotaan että ne lyövät sen ennen näkemättömän hajoittavan ilmapiirin, joka aivan liian pitkään on ollut vallalla.

Onko sinulla aikaa ja mahdollisuuksia välittää aidosti lähimmäisestäsi? Vastaan itse. Ei, koska valmennustermein sinulta on otettu tila, aika ja resurssit pois. Sinun oma yhteiskuntasi siis kohtelee sinua pahimpana vihollisenaan. Sinä olet pelkkä kasvutekijä, verokertymä tai joku muu tekosyy, jolla päättäjä voi ostaa omatuntoaan puhtaaksi.

Sinä ja minä päätämme, onko meillä ihmisarvoa missään yhteydessä. Johtajamme vievät meitä siihen suuntaan, missä viimeisetkin arvot upotetaan. Vain muutaman mielikuvituksellisen miljardin dollarin tähden...

seppo kirnu

"Yksilön lahjakkuuden hyödyntämisessä emme ole saavuttaneet edes keskiaikaa. Näennäisestä sivistyksestämme ja potentiaalistamme hyödynnetään yhteiseksi hyväksi alle 10 %"

Täyttä asiaa! Potentiaali kaivetaan esiin ja jalostetaan.........jääkiekkoilijoilta ja ekstroverttimolottajilta lähinnä.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Toimituksen poiminnat